Alkukesän jalopähkinäkuulumisia

Kerron tässä alkukesän '24 jalopähkinäkuulumisia omalta pähkinätarhaltani Laitilasta ja virolaisen Erich Suurperen tilalta Saarenmaalta.


Tavaton syksy, tavallinen talvi, entä kesä?

Aloitetaan taustoittamalla tämän kasvukauden tilannetta viime syksyn säällä. Syyskuu 2023 oli ennätyksellisen lämmin. Kuun puolivälin paikkeilla oli täysin kesäkeli, kun yölämpötilatkin huitelivat ällistyttävästi jopa +15 asteessa. Usein syyspäiväntasauksen tienoilla on jo hallaöitä Laitilassa. No, tulivat ne hallatkin sitten lokakuun alussa ja siinä se talvi saapui ja viipyi takatalvineen melkein vappuun saakka.

Talveentuminen jäi syksyllä monilla kasveilla riittämättömäksi, monet muistavat viime syksyn puihin jääneet ruskettuneet omenapuiden lehdet. Kasvien kohtalo vaikutti pahalta jo silloin. Itse talvi oli vanhan ajan normitalvi, ei erityisen kylmä, mutta aika pitkä. Lumi tuli onneksi aikaisin, eikä maa routaantunut pahasti ennen pysyvää lumivaippaa.

Jalopähkinät ottivat jonkin verran osumaa, varsinkin herttajalopähkinät, jotka ovat mereisen ilmaston kasveja ja pitävät loivasta siirtymästä kesäkeleistä talvipakkasiin. Jyvät erottuivat niin sanotusti akanoista eli vahvat geenit heikoista, mikä on kasvinjalostuksellisesta näkökulmasta hyväkin asia. Vanhimmat vuonna 2011 itäneet herttajalopähkinäni saivat latvoihinsa vaurioita, oksia kuivui rehevän kasvun puutteellisen tuleentumisen vuoksi. Matalammalla ja näin ollen paremmassa suojassa olleet nuoremmat taimet eivät minulla saaneet vaurioita. 'Imshu'-lajikkeen siementaimet säilyivät vahingoittumattomina muutamassa muussakin puutarhassa, ex 'CW1'-taimet taas vaikuttavat saaneen pahojakin vaurioita.

Saksanpähkinän taimeni ovat herttoja pienempiä, alle parimetrisiä, ja nuorempia (2017–>). Tavallisesta poikkeavia talvivaurioita ei tullut. Normaalia on, että kaikki yksilöt eivät lähde kasvuun aivan päätysilmusta, vaan hieman sen alkapuolelta, näin oli nytkin. Saksanpähkinä on Japanista kotoisin olevaa herttajalopähkinää mantereisempi laji ja kasvaa mm. Himalajan vuoristossa. Vuosittainen kasvurytmi onkin lajeilla erilainen, saksanpähkinät osaavat lopettaa kasvunsa aikaisemmin, pääsääntöisesti myös muut jalopähkinät, mutta hertat ne vaan haluaisivat jatkaa ja jatkaa. Samanlaisia havaintoja olen tehnyt myös muissa puutarhoissa.

Kevät oli hyvä kun se vihdoin alkoi. Lämpöä riitti toukokuussa ja kaikki kasvoi, halloja ei toukokuun alun jälkeen enää tullut (2023 viimeinen oli 10. kesäkuuta). Tiluksillani kukki toukokuun lopussa kuusi jalopähkinää hedekukin (saksanpähkinä, kaksi herttajalopähkinää, mantsurianjalopähkinä ja pari risteymää) ja emikukkiakin näkyi ainakin neljässä puussa. 14. kesäkuuta saapui kuitenkin raekuuro, joka kesti lähes 10 minuuttia. Väkivaltaisen kuuron jälkeen maa oli valkoinen ja jalopähkinöiden suuret lehdet rei'illä – monet emikukista/raakileista olivat pudonneet. Lähdin tässä kohtaa kotiin Tampereelle ja sieltä Baltiaan. Parin viikon poissaolon jälkeen vain kolme raakiletta oli näkyvissä. Pari mantsurialaisessa ja yksi suurimmassa herttajalopähkinässäni. Saas nähdä miten käy ja saanko vihdoin 14 kesän odotuksen jälkeen nähdä millaista pähkinää tämä puu tekee.

14.6.24 raekuuron jälkia taimilla ja jalopähkinän lehdillä.

Erich Suurperen pähkinätarhalla Saarenmaalla

Välillä on hyvä käydä kauempana hakemassa oppia kokoneemmilta. Tutustuin virolaiseen Erich Suurpereen kolmisen vuotta sitten sähköpostitse ja Juhannuksena kävin hänen pähkinätarhallaan Saarenmaalla. Erich on pitkän linjan pähkinämies, jonka istutti ensimmäiset puunsa jo Neuvostoliiton aikana 80-luvulla. Hän keräsi silloin saksanpähkinöitä ympäri Viroa, toreilta ja puutarhoista, kylvi ne ja istutti parhaat taimet omaan puutarhaansa Saarenmaan länsipuolelle noin 15 km päähän rannikosta.

Kun ollaan melko suotuisalla alueella, jossa talven minimit ovat nykyään –15 asteen luokkaa (ennen lähes –30 C° ), ei kasvien kylmänkesto ole ihan samanlainen ykkösprioriteetti kuin Suomessa. Myös taudinkesto, pähkinän koko, kuoren paksuus ja pähkinän maku nousevat esiin tärkeinä valintakriteereinä lajikkeita mietittäessä. Viime vuosina Erich on opetellut varttamaan jalopähkinöitä itse. Emopuut hän on tilannut muista maista ja taimipenkissä näkyi paljon varsinkin moldovalaisia lajikkeita, mutta myös länsieurooppalaisia kuuluisia kauppalajikkeita kuten 'Franquette' ja 'Fernor'. Saksanpähkinä on hänelle ykköslaji, mutta myös herttajalopähkinät kiinnostavat.

Perusrunkoina Erich käyttää Juglans regian lisäksi myös oman tarhajalopähkinänsä (Juglans x bixbyi) hybriditaimia. Aika mielenkiintoista oli kuulla, että jalopähkinöiden siemenet voivat säilyttää itävyytensä jopa kymmenen vuotta. Sain itse todistaa, erään vuosia sitten kaadetun mantsurianjalopähkinän läheltä nousevia pikkutaimia. Erich myös kehui pitkään säilytettyjen pähkinöiden makua, kuulemma tarhajalopähkinöitä voi syödä kymmenenkin vuotta keruun jälkeen.

Erich ei ole enää ihan nuori ja istutuskuopan teko kestää nykyään aiempaa kauemmin, joten lajikkeet on mietittävä huolella. Hänen puutarhamansa on ravinteikasta, mutta maassa on runsaasti kiviä, jotka hidastavat työtä. Pähkinäpuita on kuitenkin istutettuna toista sataa, lisäksi vielä muu lajisto kuten aprikoosit, makeakirsikat, Nashi-päärynät, laikkuköynnökset sun muut. Erichin soramaahan tehtyyn kuoppaan hän laittaa keskelle parasta multaa perunamaalta ja reunoille vuorotellen soramaata ja hevosenlantaa. Tässä hänen salainen vinkkinsä, jonka voimin hänen puunsa kasvavat nopeasti: "Saksanpähkinä haluaa lihaa!". Erich kuuluu metsästysporukkaan, joka kaataa toista sataa saksanhirveä (isokauris) vuosittain. Hän hautaa saaliiden päitä puiden lähelle antamaan ravinteita. No, näin ne hautausmaan puutkin kasvavat suuriksi...

Rouva Suurpere oli laittanut pöydän koreaksi herkullisilla itsetehdyillä pähkinäleivoksilla, pikkelöidyillä saksanpähkinöillä ja tietysti omien puiden pähkinöillä. Kahvittelun lomassa kuuntelin tarinoita mm. iäkkäästä moldovalaisesta kolhoosinjohtajasta, joka on nykyään erikoistunut tekemään YouTube-videoita saksanpähkinöiden kasvattamisesta sekä puolalaisten saksanpähkinöiden alkuperästä. Ne kuulemma tuotiin Italiasta 1200-luvulla ja nimettiin vuosien kuluessa ja heikompien karsiutuessa "Carpathian"-pähkinöiksi, joista puhutaan tänä päivänäkin mm. Pohjois-Amerikan pähkinäpiireissä.

Vierailun päätteeksi sain vielä pari reseptiä. Matkani jatkui vielä Latviaan, josta keräsin tutuilta paikoilta raakoja saksanpähkinöitä "Nocino"-likööriä varten. Siltä varalta, ettei kokeilu onnistu, sain myös kotiinviemisiksi pienen pullon valmista saarenmaalaista saksanpähkinälikööriä.

Saksanpähkinälikööriä on tehty monissa Euroopan maissa. perusidea on kerätä raakileet ennen kuin kuori kovettuu. Oikea ajankohta on yleensä heinäkuun puoliväliin mennessä, Välimerellä kesäpäiväntasauksena. Litran lasipurkkiin meni 21 neljään osaan pilkottua raakaa pähkinää ja noin 4 dl ukrainalaista vodkaa. Parin kuukauden muhimisen jälkeen siivilöin sitten pähkinämössön pois ja makeutan hunajalla. Parhaimmillaan tämä lääkkeenäkin käytetty juoma on vasta vuoden päästä, mutta maistelukelpoista jo loppukesästä eli ehkä syyskuun pähkinäkurssilla pääsen sitä jo tarjoilemaan.