Keravajoen koulun syötävä metsäpuutarha

Kerron tässä Keravalle rakentuvan syötävän metsäpuutarhan suunnittelusta ja askeleista kohti toteutusta. Julkisia syötäviä metsäpuutarhoja ei Suomessa käytännössä ole ollut, tilanne on kuitenkin nyt muuttumassa paremmaksi ja useampikin projekti on polkaistu liikkeelle kevään 2024 jälkeen.

Taustaa

Keravan projekti lähti omalta osaltani tietoisemmin liikkeelle helmikuussa 2024. Olin jo jonkin aikaa miettinyt mikä olisi sopiva paikka metsäpuutarhakurssien vetämiseen pääkaupunkiseudulla. Tapasin sitten sattumalta eräässä tilaisuudessa ihmisiä Jalotus ry:ltä Keravalta ja ehdotin yhteistyön aloittamista.

Olin jo kesällä 2023 käynyt Keravalla tapaamassa Keravajoen koululle (1–9 lk.) koulupuutarhaa suunnittelevia tyyppejä. Kuulostelin silloin puutarha-aktiivien suunnitelmia ulko-opetuksen hyödyistä ja frisbeegolf-kentän muuttamisesta puutarhaksi, oppimisympäristöksi. Itselläni ei kuitenkaan vielä silloin ollut haku päällä kurssipaikan suhteen. Helmikuussa 2024 kävin sitten Jalotuksella palaveeraamassa ja tapasin samoja puutarha-aktiiveja uudelleen, yhteistyö Keravajoen koulun syötävän metsäpuutarhan perustamiseksi päätettiin aloittaa ja metsäpuutarhakurssi järjestää 9.–10.5.2025 (lisätietoja kurssista tästä).


Tavoitteita ja tiimin kasaamista

Tavoitteeksi asetettiin kukoistava koululaisten ja paikallisten asukkaiden metsäpuutarha, josta tulisi monipuolista satoa ja malliesimerkki muille koulumetsäpuutarhoja harkitseville. Sattumalta vanha kaupunkiviljelyveteraani-kollegani Leehtosen Jaska (ex Dodo ry) otti yhteyttä samoihin aikoihin ja kyseli millaisia projekteja minulla on menossa ja suunnitteilla. Metropolia AMK:ssa Food SystemiCity- ja PilotGreen- hankkeissa hääräävä Jaska kiinnostui Keravan projektista ja tuli mukaan seuraavaan palaveriimme.

Sidosryhmätapaaminen elokuussa 2024

Tiimissä oli nyt Jalotus ry, Keravajoen koulun vanhempainyhdistys, Metropolia AMK ja Pähkinämies. Sidosryhmätapaamiseen elokuussa osallistui edustajia mm. koulun opettajakunnasta, Martoista, Helsingin yliopistolta sekä paikallisia asukkaita. Mukaan tarvittiin kuitenkin vielä yksi hyvin keskeinen toimija:  Keravan kaupunki.

Vanhana kaupunkiviljelyaktivistina tiesin, että julkisten istutusprojektien suunnittelussa on yleensä kaksi pullonkaulaa: luvan saaminen ja ylläpidon järjestäminen, kaikki muu, kuten suunnittelu, taimien hankinta ja istutus hoituvat yleensä helposti. Kaupunginpuutarhuri Mari Kosonen oli jo antanut Jalotukselle suullisen luvan, mutta suunnittelun edetessä ja vuoden 2025 alkaessa tarvittiin myös kirjallinen lupa, jotta hanke voitaisiin julkistaa, lisärahoitusta hakea ja sidosryhmät osallistaa varmemmin mukaan.

28.1.2025 saimme sähköpostia Keravan vastavalitulta uudelta kaupunkisuunnittelujohtajalta:

"Hei!

Myönnän luvan alla esitetylle syötävälle puutarhalle.
 
yt Erkki Vähätörmä"

Valmis istutussuunnitelmani 1/2025

Metropolialla oli jonkin verran budjettia tämänkaltaisiin pilottikokeiluihin. Rahaa käytimme istutussuunnitelman tekoon, yhteisöllisyyden suunnitteluun ja taimiin sekä muuhun tarvittavaan. Metropolian hankkeiden intressinä on tässä edistää vihreiden pilottien syntymistä, konseptin skaalaamista ja muotoilua palveluksi, jota viheralan yritykset voisivat tarjota asiakkailleen.

Sain vielä mukaan tutun maisemasuunnittelijan piirtämään havainnekuvat ja istutussuunnitelmani puhtaaksi. Suunnitelman uskottavuus ja visuaalinen ilme oli nähdäkseni tosi tärkeä asia projektista kerrottaessa ja neuvotteluissa.

Havainnekuva Minna-Kaarlela Hernandez

Kasvillisuuden suunnittelu ja lajistoa

Kasvillisuuden suunnittelun lähtökohdaksi otin syötävyyden – lajiston tulisi tarjota syötävää erityisesti koulun lukukausien aikana. Halusin myös huomioida Keravajoen koululaisten  suuren maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuuden. Päätinkin suunnitella lajistoa perinteistä kotimaista puutarhalajistoa laajemmin ja ottaa mukaan myös eteläisempää kasvillisuutta. Itsestäänselvää oli ettei koulupuutarhaan tulisi kovin myrkyllisiä lajeja.

Kantavaksi lajiteemaksi tulivat pähkinät. Istutuspaikka on Lapilan kaupunginosassa sijaitsevan Pisinmäen reunalla ja löysin sieltä muutaman luonnostaan kasvavan pähkinäpensaan. Pisinmäki on vanha kivikautinen asuinpaikka, jossa on 1960-luvulla tehty arkeologisia kaivauksia. Paikka on ollut aikoinaan merenrantaa (nyt noin 40m mpy.) Kivikauden hylkeenmetsästäjä-keräilijät lienevät käyttäneet paikallisten pähkinäpensaiden hasselpähkinöitä ravintonaan.

1960-luvulla paikalla tehtiin arkeologisia kaivauksia.

"Pähkinämäelle" suunniteltu puuvartislajisto:

– Euroopanpähkinäpensas (Corylus avellana) lienee kasvanut näillä main jo tuhansia vuosia. Sitä kasvaa luonnostaan kaikissa Euroopan maissa Islantia ja ehkä Vatikaania(?) lukuunottamatta. Hasselpähkinät ovat terveellistä ja herkullista ravintoa, ne kypsyvät elo–syyskuun vaihteessa. Pensaat muodostavat rivissa kasvaessaan holvikaarimaisia tiloja ja -näkymiä metsäpuutarhaan ja ulos sieltä.

– Punapähkinäpensas (Corylus avellana) on edellisen punalehtinen muoto. Sitä tulee ikäänkuin porteiksi kahdelle metsäpuutarhan sisäänkäynneistä. Punapähkinän lehdet ovat aluksi hyvinkin punaisia, mutta ne muuttuvat tummanvihreiksi kesän mittaan. Pähkinän suojalehti on punainen ja itse pähkinä yhtä herkullinen kuin vihreällä sisaruksellaankin.

– Saksanpähkinä (Juglans regia) kertoo ilmaston lämmenneen, sillä se menestyy nykyään Suomessakin. Superterveellinen saksanpähkinä kypsyy lokakuussa ja tarjoaa mahdollisesti puuaineista 2300-luvun koululaisten puutyötunneille.

– Koreansembran (Pinus koraiensis) siemenet ovat niitä pinjansiemeniä mitä Keravan kaupoissakin myydään. Omat pestoainekset kotitaloustunneille tästä? Tätä mäntylajia viljellään laajasti Kiinassa ja Siperiassa. Tämä ja edelliset pähkinäkasvit ovat tuulipölytteisiä.

– Metsälehmus (Tilia cordata) on kotimainen luonnonlaji, jonka nuoret lehdet ovat herkullista salaattiaineista. Silmut aukevat kevätlukukauden viimeisinä viikkoina. Puut kannattaa pitää leikkaamalla matalina, jotta lehtisatoa ylettyy keräämään. Leikkaamatta jätetty puu voi kasvaa 30 metriä korkeaksi. Heinäkuinen kukinta houkuttelee runsaasti mesipistiäisiä.

– Kirsikkaluumu (Prunus cerasifera) kypsyttää hedelmänsä elo-syyskuussa, sopivasti koulujen alettua. Ne eivät ole lintujen suosiossa samalla tavalla kuten kirsikat, jotka sitä paitsi kypsyvät usein jo heinäkuussa ennen koulujen alkua. Kirsikkaluumun kaunis kukinta kevätlukukauden viimeisillä viikoilla muistuttaa kesäloman jälkeen koittavasta sadosta.

– Valkomulperi (Morus alba) on tärkeä ravintokasvi muillekin kuin silkkiä valmistaville silkkiäisperhosen toukille. Sen loppukesällä, usean viikon aikana, kypsyvä marjasato on herkullinen  ja lehdet erittäin proteiinipitoisia. Laji saattaa olla tuttu Aasiasta tai etelämpää Euroopasta muuttaneille.

– Tyrni (Hippophae rhamnoides) kasvaa luonnostaan Suomen rannikolla ja se rakastaa valoa. Nykyiset lajikkeet ovat vähäpiikkisempiä, eivätkä raavi pienten koululaisten sormiä niin helposti verille. Marjat ovat kirpeitä, sisältävät terveellisiä öljyjä ja muita hyviä aineita. Sato kypsyy syyslukukauden alussa.

– Musta-/viherherukka (Ribes nigrum) on se mummolan perusmarja ja itseasiassa sitä kasvaa villinä Suomen luonnossakin. Satovarma ja helppohoitoinen puska, jonka marjasato taipuu mehuiksi, smoothieksi, hilloksi sun muuksi. Ei vaadi rusakoilta suojaamista talveksi, eivätkä linnutkaan vie marjoja.

– Puna-/valkoherukka (Ribes rubrum) ovat yhtä käyttökelpoisia kuin tummemmat serkkunsa, mutta satoa niistä saa jo heinäkuun puolella.

– Mustaselja (Sambucus nigra) menestyy nykyisin oikein hyvin Etelä-Suomessa. Mustaseljankukka- ja marjamehut ovat herkullisia ja paljon käytettyjä eteläisemmässä Euroopassa.

Ruohovartinen kasvillisuus, syötävät perennat, maanpeitekasvillisuus sekä köynnökset suunnitellaan ja istutetaan yhteistyössä paikallisen yhteisön; asukkaiden, koululaisten ja opettajien kanssa.

Kotimaisen pähkinäpensaan hasselpähkinöitä.

Katso lisätietoja 9.–10.5.25 kurssista!