Pähkinäreissu Kanadaan 2025 – osa 8. Domaine Joly De Lotbinièren legendaariset mustajalopähkinät
Heräsimme aamulla toista kertaa samassa motellissa. Edessä oli yksi reissun jännittävimmistä päivistä, jolloin keräisimme siementä laajan mustajalopähkinäistutuksen (Juglans nigra) perustamiseksi Suomeen. Keruupaikkana olisi Domaine Joly-De Lotbinièren ensimmäisen ja toisen sukupolven puut – Kanadan pohjoisimmat laajat ja vanhat mustajalopähkinäistutukset odottivat.
Näkymä Domaine Joly-De Lotbinièren toisen sukupolven mustajalopähkinäistutukseen.
11.10.2026 Pohjoiset mustajalopähkinät Domaine Joly De Lotbinièressa
Olimme vasta pari päivää aiemmin olleet yhteydessä paikan johtajaan, jolta saimme paikan puutarhoista vastaavan Gabriel Rousseaun yhteystiedot ja sovimme tapaamisen portille. Kontakti syntyi Arboretum Mustilan dendrologi Jaakko Saarisen avustuksella. Mustilan Jukka Reinikainen ja Antti Autio olivat käyneet paikan päällä syyskuun lopussa 2002 (Autio, A. 2003) ja tuoneet tällöin paikan mustajalopähkinöideen suomalaisten puulajiharrastajien tietoisuuteen. Jaakko suhtautui paikkaan “Mustila-klassikkona” ja piti tärkeänä keruuta Domaine Joly De Lotbinièren mustajalopähkinäpuista.
Domaine Joly De Lotbinière on totisesti mustajalopähkinän pohjoiseen ääreen kurottava kärki, kenties Kanadan vanhin ja pohjoisin laaja istutus tästä lajista. Domaine Joly De Lotbinière oli 1800-luvun lopulla Henri-Gustave Joly de Lotbinière -nimisen herran kesänviettopaikka, suvun kartano, jonka laajoille tiluksille hän vuonna 1882 perusti noin 10.000 mustajalopähkinän kokeilun. Ajatus oli saada arvokasta puuainesta tästä eteläisemmästä lajista. Noin 260 puuta (Helder 2010) jäi henkiin ja ne kasvavat tänäkin päivänä St. Lawrence joen rannalla, kartanopuiston suotuisassa pienilmastossa. Alunperin siemenet olivat kolmea kanadalaista ja yhtä yhdysvaltalaista alkuperää.
Toisen sukupolven istutus
Gabriel saapui portille ja pyysi meitä hyppäämään golfautonsa kyytiin. Tutustuminen hoitui parin minuutin ajomatkan aikana, jolloin saimme myös vapaat kädet kerätä tarvittava määrä siemeniä Suomeen vietäväksi. Näimme ensin noin kymmenen valtavan mustajalopähkinäpuun ryhmän rakennusten lähellä, mutta jatkoimme vielä matkaa varsinaiseen metsikköön, alemmas lähelle joen rantaa. Hyppäsimme kyydistä 2.sukupolven istutuksen kohdalla. Gabriel kertoi, että alkuperäisen istutuksen viidestä parhaasta puusta tehtiin tämä uusi istutus 550 siemenellä vuosina 1969–1972. Nyt 53–56-vuotiaista puista muodostuva uusi mustajalopähkinämetsikkö kasvoi tiheänä, harvennuksia ei selvästikään oltu tehty, vaan latvukset olivat jo varsin pieniä ja rungot suhteellisen ohuita. Gabriel mainitsi tässä kohtaa ettei hän tiennyt valittiinko toisen sukupolven emopuut pähkinöiden koon, määrän, ohutkuorisuuden, satoisuuden vaiko puutavaraominaisuuksien perusteella. Siemensatoa kuitenkin näkyi ja sitä ryhdyimme keräämään.
Siementenkeruu siementarhoja varten
Keruumatkamme ajoitus oli mennyt nappiin monilta osin, samoin hyvä tuuri satoisan pähkinävuoden suhteen. Maassa näkyi keltakuorisia ja vihrempikuorisia pähkinöitä, puissa lisää. Lajin menestymistä ja pähkinöiden käyttöä rajoittaa Suomessa lyhyt ja viileä kasvukausi, johon pyrimme vastaamaan keräämällä siementä niiden puiden alta, joissa näkyi runsasti keltakuorisia, aiemmin kypsyviä pähkinöitä. Mustajalopähkinä on hedelmäkuoressaan parhaimmillaan jopa tennispallon kokoinen, joten puristelimme pähkinöistä pehmenneet hedelmäkuoret pois ennen paperipusseihin keruuta tilaa säästääksemme.
Halusimme siementä myös alkuperäisistä vuoden 1882 puista, laajempaa geenipoolia siis. Toisen sukupolven pähkinät oli siis kerätty vain viidestä emopuusta, joten siirryimme viereiseen jättienmetsikköön. En ole aiemmin nähnyt näin suuria mustajalopähkinäpuita, jättiläisiä joiden alla hieman jännitti olla, pähkinöiden välillä tömähtäessä maahan jostain kolmenkymmenen metrin korkeudesta. Olimme todella onnellisia, tästä paikasta olin kuullut jo vuosia sitten ja nyt olimme täällä. Agnis katseli runkoja metsänhoitajan näkökulmasta, itse olin iloinen nähdessäni legendaarisen istutuksen ja saadessani tuoda sen perimää Suomeen.
Paperipussit alkoivat olla täynnä, oli kuitenkin vaikeaa lopettaa keruuta. Siementen puhdistusprosessi olisi taas työläs ja matkatavaroilla painorajansa, mutta nyt kun täällä oltiin niin jatkoimme keruuta. Toivoin samalla jonkun perustavan Suomeen hieman laajemman istutuksen, siementarhan, näistä pähkinöistä. Tämä olisi mustajalopähkinän kotimainen siementenlähde tulevaisuudessa. Ei tuntuisi mielekkäältä jos tulevat taimet hajaantuisivat pitkin Suomea harrastajien pihoille yksittäin tai kaksittain – tämä materiaali, iso osa siitä, olisi saatava kasvamaan ravinteikkaaseen ja suojaisaan paikkaan Etelä-Suomeen. Päätin lahjoittaa valtaosan Domaine Joly-De Lotbinièren mustajalopähkinöistä Arboretum Mustilalle, jonka verkostosta sopiva istutuspaikka tai -paikat varmasti löytyisivät.
Maltoimme kierrellä vain hetken muuta kartanopuistoa, joka paikoitellen muistutti kasvitieteellistä puutarhaa kasvien nimikyltteineen. Seuraavan aamun aikainen lento lähtisi Montrealista, jonka lentokenttähotelliin olimme menossa yöksi. Edessä oli ajoa, ruokailu, josta tällaisina päivinä helposti tuli tingittyä sekä pähkinäsaaliin pesu jossain. Hyvästelimme Gabrielin, joka piti läppärinsä kanssa toimistoaan tilan kahvilassa ja lähdimme tien päälle.
Pähkinät pesuun autopesulassa
Pähkinöiden käsittelyn seuraava askel eli pesu on tärkeä vaihe. Pesun jälkeen pähkinät voidaan kuivata ja saisimme näin vielä reissun viimeisinä päivinä kevennettyä kuormaamme. Löysimme sopivan autojen itsepalvelupesulan Montrealin laitamilta helposti googlaamalla. Paikassa oli pientä ruuhkan tuntua, olihan viikonloppu ja Kanadassa suurena juhlana vietettävä kiitospäivä ylihuomenna. Saimme varattua yhden pesutilan ja vaihdettua kolikoita, joita sitten ryhdyimme syöttämään pesulan automaattiin. Muutamalla Kanadan dollarilla sai aina neljä minuuttia painepesurilla. Agnis löysi käytännön miehenä ja taktisten tilanteiden oivallisena ratkaisijana, autonvanteen, jonka sisällä pähkinät jotenkuten pysyivät kun niitä ruiskutti vedellä. Pesu rupesi pikkuhiljaa sujumaan ja teimme pari videotakin siitä miten kanadalaiset mustajalopähkinät kuuluu autopesulassa pestä. Paikan aasialaistaustainen omistaja tuli jossain vaiheessa valittamaan että tukimme hänen viemärinsä, sillä mustajalopähkinöistä lähti melkoisesti hedelmäkuoren palasia ja mustaa väriä, joka alkoi muodostaa lammikkoa pesulan lattiakaivon päälle. Sanoimme että kaikki on kunnossa ja lopettaisimme ihan kohta, mikä ilmeisesti riitti touhujamme ihmettelevälle omistajalle. Loppu hyvin kaikki hyvin ja hotellilla vielä pähkinät vessan lattialle kuivumaan yöksi.
Mustajalopähkinöiden pesua Montrealissa.
Lähteitä:
Autio, A. 2003: Mustilan III siemenkeruuretki Kanadaan (Mustila Arboretum’s third seed collecting expedition to Canada). — Sorbifolia 34(2): 72–81. ISSN 0359–3568. https://www.dendrologianseura.fi/doc/342_Autio_Mustilan_3_siemenkeruuretki.pdf
https://www.domainejoly.com/
Helder, M. 2010: The Lighter Side of Science. Reformed perspective. – 29(3): 28. https://reformedperspective.ca/wp-content/uploads/2024/07/Jan2010.pdf?utm_source=chatgpt.com