Pähkinäreissu Kanadaan 2025 – osa 1. Grimo Nut Nursery
Tein 5.–16.10.2025 siementenkeruu- ja opintomatkan Kaakkois-Kanadaan. Matkan ensisijainen tarkoitus oli kerätä pähkinäkasvien siemeniä mahdollisimman hyvin eteläisen Suomen kasvuolosuhteita vastaavista paikoista. Halusin myös nähdä paikan päällä erilaisten pähkinäkasvien viljelyä tuotantoprosesseineen ja tutustua Kanadan pähkinäihmisiin. Myös kasvimateriaalin eli siementen maahantuontiprosessin opettelu ns. matkalaukkutuontina oli osa reissun keskeistä antia.
Matka alkoi Etelä-Ontariosta, jonka jälkeen kiersimme Quebecin eteläosia, St. Lawrence-joen molemmin puolin. Lopuksi kuljimme vielä Nova Sctotian kautta Prinssi Edwardin saarelle.
Julkaisen matkasta blogikirjoituksia nyt syksyn 2025 ja talven 2026 aikana, noin reissupäivä / julkaisu periaatteella.
Taimiston perustaja Ernie Grimo 86v. keskellä. Vasemmalla matkakumppanini latvialainen Agnis Graudulis, oikealla minä eli Joel Rosenberg.
6.10.2025 Etelä-Ontario, Grimo Nut Nursery -taimisto
Jos pähkinäharrastaja jonkun alan kohteen Kanadasta tietää on se luultavasti Etelä-Ontariossa sijaitseva Grimo Nut Nursery -taimisto. Suomalaiset ovat tilanneet Grimolta siemeniä jo ainakin 15 vuoden ajan. Ernie Grimon (s. 1939) vuonna 1973 perustamaa 5,6 hehtaarin pähkinätilaa ja taimistoa johtaa nykyisin hänen tyttärensä Linda Grimo, joka vieraili Suomessa elokuussa 2025 Pähkinäseuran kutsumana Ernie on edelleen mukana tilan päivittäisessä toiminnassa. Näimme hänet pariin otteeseen haravoimassa kastanjoita, hän myös varttaa viitisentuhatta jalopähkinän taimea kaudessa. Ehkä jatkuva pähkinöiden syöminen ja mukava fyysinen aktiivisuus ovat pitäneet hänet niin vireänä.
Eteläinen Ontario on Vancouverin seudun jälkeen Kanadan suotuisinta aluetta erilaisten hedelmä- ja pähkinäkasvien viljelyyn. Grimon taimisto sijoittuu Kanadan menestymisvyöhykkeelle 7a eli talven alimmat lämpötilat ovat pahimmillaan –18 Celcius-asteen luokkaa – ei siis kovin hyvä kohde kerätä koeteltujen puiden siemeniä. Grimon taimisto tarjoaa kuitenkin parhaan näköalan pähkinäkasvien moninaisuuteen. Näimme pähkinöiden ohella myös laajoja persikka- ja viiniviljelmiä sekä suurikokoisia erikoishedelmäpuita kuten amerikanpersimoneja (Diospyros virginiana) ja papaveja (Asimina triloba), joiden makeaa satoa pääsimme myös maistelemaan.
Grimon bisnes on myydä monenlaisia pähkinäkasvien astia- ja paljasjuurisia taimia sekä niiden siemeniä. Tila tuottaa pähkinöitä myös myyntiin, niin suoraan kuluttajille kuin jälleenmyyjillekin. Linda Grimo jalostaa herttajalopähkinöitä (Juglans ailantifolia v. cordiformis) ja hybridihasselpähkinöitä (Corylus sp.) ja on hiljattain julkaissut ensimmäiset omat herttajalopähkinälajikkeensa. Kerrassaan monipuolinen paikka siis nähdä ja oppia kaikenlaista pähkinöihin liittyvää.
Saavuimme tilalle aikaisin aamulla 6. lokakuuta Toronton lentokentän hotellilta. Päivästä oli tulossa helteinen, vaikka oli jo lokakuun alku. Vuokra-auton kääntyessä pihalle havaitsin ensimmäisenä tumman teini-ikäisen pojan, joka operoi jonkinlaista konetta. Grimolla pähkinäntuotanto on sen verran suurta, että pähkinöiden käsittelyyn on hankittu ja kehitelty monenlaisia mekaanisia ja sähköisiä apuvälineitä. Työntekijöitä on näin sadonkorjuuaikaan useita, pääasiassa jamaikalaisia. Pojan operoima kone poisti herttajalopähkinöistä hedelmäkuoret. Vieressä toinen kausityöntekijä taas käytteli betonimyllystä tuunattua laitetta, jonka avulla pähkinöistä poistettiin lajista riippuen suojalehdet tai hedelmäkuorien jäämät.
Grimon herttajalopähkinät
Helteinen päivä oli jatkoa kuivalle kasvukaudelle, josta maan kaakkoiskolkka oli kärsinyt jo kuukausia. Osa herttajalopähkinöistä oli kuivunut puihin. Olimme ajoittaneet reissun niin että pääsisimme seuraamaan pähkinöiden keruuta ja prosessointia mahdollisimman monessa kohteessa maan eri osissa. Grimolla kerättiin juuri viimeisiä herttajalopähkinöitä, hasselpähkinöitä ja mustajalopähkinöitä (Juglans nigra). Hertat olivat yksi tämän reissun kärkilajeista ja opimmekin uutta mm. eri lajikkeiden sadonkorjuuajoista ja näimme lajikkeiden vaihtelevia kasvutapoja ja talveentumisvaiheita.
Linda Grimo aloitti herttojen jalostuksen 2005 ja nimesi viisi parasta lajikkeiksi vasta pari vuotta sitten. Linda halusi kehittää herttajalopähkinöitä, jotka saisi ehjinä pois kuorestaan. Ehjiä herttajalopähkinöitä voidaan myydä kappalehinnalla konditorioihin, joissa ne käytetään leivosten ja kakkujen koristeina. Puolikkaat ja pienemmät muruset kaupataan paljon alhaisemmalla kilohinnalla.
Suomen näkökulmasta aikaisin kypsyvät lyhyen kasvukauden herttajalopähkinät olivat erityisen kiinnostuksen kohteena. Lindan risteyttämistä lajikkeista '99' eli 'Papple's Hope' (‘Calendar’ x ‘Rhodes’) ja '113' (‘Calendar’ x ‘Rhodes’) kypsyivät ensimmäisinä, niiden keruu alkoi 11.9.25. Referenssilajike 'Imshua' (ex 'Schubert'), alettiin kerätä Grimolla 14.9.25. Tuo '113' on toistaiseksi nimeämätön, mutta Lindan suosittelema pieniä ja kauniita pähkinöitä tekevä puu, joka näytti talveentuvan muita rivin puita aikaisemmin. Sen siemeniä lähtikin kokeiluun omalle tilalleni Laitilaan. '99' on hyvin ohutkuorinen ja aukeaa helposti, se myös aloitti kukinnan hyvin aikaisin – kolmevuotiaana!
Amerikan oma "Walnut" eli mustajalopähkinä ja saksanpähkinä
Tilan pähkinäkasveista jalopähkinät vievät laajimman alan. Herttojen lisäksi tarhassa kasvaa mustajalopähkinää ja saksanpähkinää (Juglans regia), joista molemmat on yleensä vartettu mustajalopähkinälle, kuten hertatkin. Mustajalopähkinää käytetään perusrunkona, koska se on hyvin kylmänkestävä ja soveltuu hyvin myös tiiviimmille kasvupaikoille. laji tekee myös kunnon tukkipuuta, joka on tunnetusti arvokasta. Ernie Grimo lisäsi tilan saksanpähkinät 1980-luvulla silmuttamalla ne kolmen metrin korkeudelle mustajalopähkinäpuuhun. Näistä on siten mahdollista myydä pähkinäsadon lisäksi joskus aikanaan myös kolmemetrinen mustajalopähkinätukki.
Saksanpähkinä eli English walnut, Persian walnut tai Carpathian walnut, on pohjoisamerikkalaisille tuntemattomampi laji kuin alunperin Yhdysvälloista oleva mustajalopähkinä, jota he kutsuvat nimellä walnut. Grimolla kasvoi mielenkiintoisia saksanpähkinälajikkeita, joista mieleen jäivät mm. 'Coble 2', joka on valtavan kokonsa lisäksi erittäin makea ja helposti paljain käsin avattava. Myös 'Hansen' ja 'Metcalf' olivat herkullisia suoraan puusta, ne tekevät pienehköjä pyöreitä pähkinöitä, mutta ovat valitettavasti hieman kylmänarkoja. 'Broadview' on maineikas lajike Pohjois-Euroopassa ja se on tehnyt Suomessakin satoa. Linda opasti lajikkeen tunnistamiseeen: pähkinän kärjessä on sormella tuntuva ja näkyvä terävä kohouma. Grimon 'Broadview'-puut ovat peräisin lajikkeen nimenneen Jack Gellatlyn tilalta Brittiläisestä Kolumbiasta Kanadasta, eli ne ovat varmasti lajikeaitoja.
Kolmemetrisen mustajalopähkinärungon päähän silmuttamalla lisätty saksanpähkinä.
Mustajalopähkinän prosessointi oli vierailumme aikana kuumimmillaan. Puuaineksen lisäksi näillä pähkinöillä on Pohjois-Amerikassa ihan oma käyttökulttuurinsa ja niiden erikoinen, hieman homejuustoon vivahtava, maku taipuu mm. mausteseoksiksi, leivonnaisiksi ja öljyiksi. Grimo myy pähkinöitä mm. Quebeciin Au Jardin Des Noix -tilalle öljynpuristusta varten. Tästä paikasta kerron lisää myöhemmässä julkaisussa.
Lyhyen kasvukauden mustajalopähkinöiksi Linda mainitsi 'Prairie', 'Minnesota, 'Weschke' ja 'Troup' -lajikkeet. Kahden ensimmäisen pähkinä on kyllä tosi pieni, 'Prairie' jää myöskasvultaan puoleen normaalista. 'Troupin sadonkorjuu alkoi Grimolla 21.9.25. Linda kertoi jo Suomessa 'Potsdam' lajikkeesta, joka on USA:n New Yorkin osavaltion kylmemmiltä kolkilta (USDA vyöhyke 4) kotoisin. Tämän lajikkeen keruu oli juuri käynnissä. Mustajalopähkinään törmäsimme matkallamme monessa paikassa, joten siitä lisää myöhemmissä kirjoituksissa.
Mielenkiintoisia hybridihasselpähkinöitä
Pohjois-Amerikassa on suuria haasteita euroopanpähkinäpensaan (Corylus avellana) viljelyssä, koska laji on lähtökohtaisesti hyvin altis vakavalle Eastern Filbert Blight -sienitaudille (Anisogramma anomala). Alkuperäiset lajit amerikanpähkinäpensas (C. americana) ja sarvipähkinäpensas (C. cornuta) tekevät pienempää ja hankalammin suojalehdestä irrotettavaa pähkinää, mutta pärjäävät EFB-taudin kanssa. Ontariossa viljellään lähinnä C. avellana, C. americana, C. heterophylla ja C. colurna -lajien erilaisia risteymälajikkeita, joiden tärkein valintakriteeri on taudinkesto.
Hasselpähkinöiden sadonkorjuu alkoi 2.9.2025 Saskatchewan-kannan hybridieillä, joiden emot ovat C. americana x C. avellana -risteymiä Genevan tutkimusaseman (NY, USA) ja Mordenin koetilan (Manitoba, Kanada) materiaalista. Tämä voisi olla mielenkiintoinen kanta myös kokeiluihin Suomessa. Suosittu lajike vaikutti olevan 'Matt', jota juuri kerättiin, sen perimässä on 25% turkinpähkinää, mikä näkyy suojalehtien "röyhelöinä" ja kuiduista puhtaana pähkinän ytimenä.
Linda aloitti hasselpähkinöiden jalostuksen ja kontrolloidut risteytykset vasta hiljattain vuonna 2021, joten tällä vuosikymmenellä ei uusia lajikkeita ole vielä luvassa. Hän käyttää risteytyksissä aina Oregonissa (USA) kehitettyä 'Gamma'-lajiketta, joka on EFB- ja Big Bud Mite -punkin (Phytoptus avellanae) kestävä, muttei kuitenkaan kovin relevantti Suomen oloihin. Sen sijaan 'Northern Blais' - lajike on kylmästä Quebecistä (Zone 4) ja Linda käyttää sitä usein risteytyksissä kehittääkseen hasselpähkinälajikkeita myös Kanadan kylmemmille alueille. Tämä hybridilajike tekee Grimolla vuosittain 4,5–7 kilon satoja, on kasvutavaltaan matala ja EFB-taudin kestävä. Sain tästä siemeniä Suomessa kokeiltavaksi.
Linda toki kertoi pähkinöistä yhtä sun toista jo Suomen vierailullaan, mutta vasta paikan päällä aukeni koko moniaistinen pähkinätodellisuus. Keruutekniikat, prosessointi, varastointi, pähkinämoninaisuuden yleinen hypistely, pensaiden yksilölliset kasvutavat, pähkinöiden maku, kuoren avattavuus, tarinat lajikkeiden taustalla ja mahdollisuus tutustua Lindan jalostusmuistiinpanoihin antoivat monia ainutlaatuisia kotiinviemisiä, joista tämä blogikirjoitus on vasta alkua.
Grimo Nut Nursery sijaitsee Kanadan 7a-vyöhykkeellä suurten järvien alueella.