Pähkinäreissu Kanadaan 2025 – osa 3. Les High’s hazelnuts
Ontarion maisemat Niagaran alueella ovat aika yksitoikkoisia; viinitarha, viinitarha, viinitarha… Välissä on sentään jokunen persikkaa viljelevä tila. Grimon ja Rhoran pähkinätaimistot ovat siis aikamoisia poikkeuksia maisemassa, samoin Les High nimisen miehen neljän hehtaarin hasselpähkinätarha, jonne Linda Grimo meidät seuraavaksi johdatti.
Les High kasvattaa pähkinäpensaita yksirunkoisina pikkupuina.
Olimme taas oikeaan aikaan oikeassa paikassa, sillä sadonkorjuukausi oli juuri kuumimmillaan. Vastassa oli neljä hehtaaria säntillisiin riveihin istutettua hasselpähkinää. Les on 72-vuotias eli vähän nuoremman polven pähkinäherra edellisiin tuttavuuksiin verrattuna. Kokemusta hasselpähkinänviljelystä hänellä on vuodesta 2011, jolloin ensimmäiset taimet istutettiin tarhaan.
Tarhan tuotanto perustuu yksirunkoisina kasvatettaviin pensaisiin, jotka muistuttivat aika lailla hedelmäpuita. Yksirunkoisuus, jossa pähkinäpensaan tyveltä luonnollisesti kasvavat vesat yhtä lukuunottamatta systemaattisesti poistetaan vuodesta toiseen, mahdollistaa sadonkorjuun pensaiden alta “imuroimalla”. Puu on muotona myös valoisampi ja se tuottaa pensasta runsaamman pähkinäsadon. Pensaiden aluset pidetään Lesin tilalla ruohottomina ruiskuttamalla ne glyfosaatilla tai vastaavalla kasvimyrkyllä. Pensasrivien väleiihin jää vain kapea ruohokaistale, eikä tällaista viljelmää voi todellakaan miksikaan monimuotoisuusparatiisiksi kutsua. Vaikutti siltä että suurin osa tarhan viljelytoimista oli erilaisia ruiskutuksia: Eastern Filbert Blight -sienitauti (EFB) (Anisogramma anomala), Big Bud Mite -punkki (Phytoptus avellanae), Japanese Beetle -hyönteinen (Popillia japonica)… Lisäksi oravien ja sininärhien karkoitus työllistää jonkin verran.
Tänään oli kuitenkin luvassa pelkkää sadonkorjuuta. Suuri osa pähkinöistä näytti jo olevan maassa, eikä aikaakaan kun Les käynnisti punaisen Savage-harvesterinsa ja näytti miten pähkinäsato kerätään talteen.
Hasselpähkinäsadon keräämistä Les High'n tilalla.
Pähkinöiden annetaan pudota itsekseen maahan, niitä ei siis ravistella alas puista runkoa tärisyttämällä, painovoima riittää. Päälläistuttavan ruohonleikkuriun näköinen kone “harjaa” pähkinät imuriin, joka siirtää ne koneen säiliöön, osa suojalehdistä tulee mukana ja ne poistetaan tuontantotiloissa, jossa pähkinät myös kuivataan.
Tarha alkaa olla parhaassa tuotantoiässä ja satoa (kuorellinen pähkinä) tulee nykyisin noin 1.600 kiloa hehtaarilta. Puut on istutettu 5,5 metrin rivivälein ja 4,6 metrin taimivälein (18 x 15 jalkaa). Päälajikkeet tarhalla ovat ‘Yamhill’, ‘Jefferson’, ‘Lewis’ ja ‘Gamma’, nämä ovat Oregon State Universityn lajikkeita Yhdysvalloista sekä Grimon lajikkeet ‘Carmela’ ja ‘Matt’.
Les myy pähkinät pääasiassa kuorineen. Jalostettuna hinta olisi toki korkeampi, mutta pohjoisamerikkalaisille hasselpähkinä ei ole lainkaan samanlainen juttu kuin eurooppalaisille, jotka ovat tottuneet syömään niitä suklaassa, mysleissä, levitteinä ja leivonnaisissa. Lesin mukaan sadon hinta pääsääntöisesti kaksinkertaistuu jokaisella jalostusportaalla (keruu vs. itsepoiminta, suojalehtien poisto, kuivaus, kuorinta…).
Pääsimme kierroksen päätteeksi kurkistamaan varastoon ja hypistelemään erilaisia lajikkeita. Les antoi mukaamme pussin paahdettuja hasselpähkinöitä sekä ohjeen paahtamiseen, paras tulos kuulemma saadaan kun näitä suurikokoisia hasselpähkinöitä paahtaa kuorineen 17 minuuttia 135 C° asteessa (275 F°).
Yksirunkoinen hasselpähkinäpuu tuottaa runsaan sadon.
Pitkän päivän päätteeksi olikin jo aika lähteä hotellille St. Catharinesin pikkukaupunkiin, josta ajaisimme aikaisin aamulla Toronton lentokentälle. Sieltä matka jatkuisi Ottawan suuntaan, hieman enemmän Suomen olosuhteita muistuttaville seuduille. Olimme aikaeroväsymyksesta ja todella intensiivisistä päivistä aika tokkurassa, mutta jaksoimme silti naureskella itsellemme kun ryhdyimme majapaikassa jokailtaiseen toimeen, siemenien puhdistamiseen ja kuivaukseen.
Kaksi hullua eurooppalaista puhdistaa iltamyöhään siemeniä hotellin vessassa…