Pähkinäreissu Kanadaan 2025 – osa 4. Herttajalopähkinöitä Ontarion ja Quebecin rajaseuduilla
Tässä vaiheessa reissua, kolmantena päivänä, aikaiset aamut olivat helppo nakki, olihan Itä-Euroopan aikaan seitsemän tunnin ero, illalla väsytti ja aamulla olimme virkeitä. Heräsimme siis kolmelta, vältimme Toronton aamuruuhkat ja hyppäsimme klo 8 tunnin lennolle Ottawaan. Olimme tosin jo Suomessa ostaneet Toronto–Ottawa välille junaliput, mutta tajusimme lentämisen säästävän ratkaisevat nelisen tuntia, jolloin ehtisimme illaksi yllättäen ilmaantuneille 60-vuotispäiville.
Päivästä olisi tulossa varsin kunnianhimoinen aikataulun suhteen. Tapaisimme ensin Northern Nut Growers Associationissa (NNGA) pitkään vaikuttaneen harrastajan Gordon Wilkinsonin hänen Ottawan herttajalopähkinätarhallaan. Tämän jälkeen ajaisimme Quebecin puolelle Montrealin kupeeseen, jossa pitkänlinjan taimistomies Ken Taylorilla olisi “kaikkea” mielenkiintoista. Illaksi olimme saaneet kutsun Hardy Fruit Tree Nurseryyn, jossa myös yöpyisimme, kunhan taimiston perustajan Eric de Lorimierin syntymäpäivät olisi ensin juhlittu.
Herttajalopähkinäpuita Ottawan lähellä Kanadan menestymisvyöhykkeellä 5a
8.10.2025 Gordon Wilkinsonin herttajalopähkinät, itäinen Ontario
Ajoimme Ottawan lentokentältä vajaassa puolessa tunnissa Gordonin luokse. Ojensin heti kättelyn yhteydessä tuliaiseksi kirjani, jossa viittaan hänen artikkeliinsa (Wilkinson, G. (2019). Pushing the Envelope: Growing Heartnuts in Eastern Ontario.The Nutshell, spring 2019. NNGA.). Gordon on todella ystävällinen ja lämmin tyyppi, joka istutti ensimmäiset herttajalopähkinät tänne vuonna vuosituhannen alussa, nyt näkemämme yksilöt vuodesta 2010 alkaen. Vanhimmat omista hertoistani ovat vain vuoden nuorempia ja olikin hauskaa nähdä samanikäisiä puita erilaisessa kasvupaikassa.
Koetarha on osa 15 hehtaarin palstaa, jossa vierailumme aikana kasvoi 67 herttajalopähkinäpuuta (30 siementaimea ja 37 vartettua). Maaperä on savea, jonka päällä on reilu 30 senttiä multaa. Paikka on kylmällä alueella (nykyisin vyöhyke 5a). Gordon seuraa tarhan lämpötilaa aktiivisesti oman sääasemansa avulla ja kirjaa havainnot ylös ja julkaisee niitä mm. NNGA:n The Nutshell -lehdessä. Alhaisin hänen mittaamansa lämpötila on ollut –39,8 C°! Herttajalopähkinän kotimaassa Japanissa lajin äärimmäisenä sietolämpötilana pidetään –40 C°. Halla oli tänä vuonna vieraillut paikalla jo syyskuun puolella, mutta vain tontin alemmissa osissa. Herttaistutus on tontin korkeimmalla paikalla, jota suojaa pohjois- ja luoteispuolelta korkea kuusiaita. Pienilmaston merkitys herttajalopähkinänkin menestymiselle vahvistui vierailun aikana. Myöhäiset keväthallat, joita voi olla vielä touko–kesäkuun vaihteessa, ovat myös joinain vuosina ongelma. Näkemäni talvivauriot olivat lähinnä kevättalven aurinkoisella kelillä tulleita rungon halkeamisia, jotka näkyi muutamilla puilla lounaan puolella runkoa. Kasvukausi on suhteellisen lyhyt ja lämpösumma kohtalaisen alhainen (noin 1000 GDD 10C°, jota on mahdoton verrata GDD 5C° raja-arvolla saatuihin Suomen lämpösummiin).
Näissä olosuhteissa parhaimmat kokemukset on saatu aikaisin kypsyvistä lajikkeista ‘Imshu’ ja Grimon uusi ‘99’ eli ‘Papple’s Hope’ – molemmat ovat suositeltavia myös Suomeen.
Vuosi 2025 oli kuivin Gordonin näkemä, osa lehdistä muuttui jo elokuussa keltaisiksi ja putosi. Hertat pitävät runsaista sateista ja niiden puute näkyi puissa nyt selvästi; vuosikasvut olivat lyhyitä ja lehdet keltaisia. Haastetta aiheuttivat myös oravat, peurat ja majavat. Ensiksi mainittuja Gordon karkottaa levittämällä pissaa puiden oksiin, temppu kuulemma toimi oikein hyvin. Majavat vahingoittavat puita harvoin, mutta vakavasti.
15 hehtaarin tiluksilla on vielä runsaasti tilaa tuleville istutuksille ja myös muut pähkinäkasvit kiinnostavat Gordonia. Herttojen lisäksi mailta löytyy satoikäisiä valkohikkoreita ja mustajalopähkinäpuita, saksanpähkinät sen sijaan ovat vasta 5–6 vuotiaita. Valkohikkori oli ottanut osumaa syyskuun halloissa. Tämä 2002 istutettu nelimetrinen puu teki kuulemma vuosittain hieman pähkinöitä, mutta nyt maistiaiset jäivät saamatta. Gordon tarjosi sen sijaan herttajalopähkinöitä, jotka tuntuivat kaikkien hänen kuvaamiensa vaikeuksien jälkeen erityisen arvokkailta ja herkullisilta.
Gordonilla on toinen herttajalopähkinöiden koetarha Nova Scotian Seaforthissa (vyöhyke 6a), paikassa, jonka ilmasto on hertoille paljon suotuisampi. Voit katsoa Gordonin esitelmän herttajalopähkinöiden menestymisestä hänen kahdella viljelmällään tämän linkin takaa: https://psu.mediaspace.kaltura.com/playlist/dedicated/1_pe5gwwzs/1_o8xgyykm
8.10.2025 Ken Taylorin Green Barn Nursery, Montreal, Quebec
Alettiin olla jo puolen päivän tuolla puolen lähtiessämme ajamaan Gordonin luota kohti seuraavaa pysäkkiä eli Ken Taylorin kuuluisaa Green Barn -taimistoa. Mikä meitä sinne kutsui? Linda Grimo vinkkasi että Kenillä saattaisi olla jotain hyvin mielenkiintoista meille Suomeen - pääsisimmekö vihdoin keräämään kunnolla siemeniä, jopa Kenin tunnettuja “Taylor” -herttajalopähkinöitä?
Ken Taylor ajelulla musta- ja herttajalopähkinöiden parissa Green Barn -taimistolla.
Emme oikein tienneet mitä odottaa, sillä Ken vastasi sähköpostiini vasta vierailua edeltävänä päivänä ja olimme jo virittäneet aikataulumme aika tiukaksi, aikaa taimistolla olisi vain tunti. Lähestyimme Montrealia ja siirryimme samalla Ontarion provinssista ranskankielisen Quebecin puolelle. Green Barn Nursery sijaitsee vielä 5b-vyöhykkeellä Montrealin laidalla, mutta itse kaupunki on nykyään jo 6a-vyöhykettä, jonne se hiljattain siirtyi kun Kanadan menestymisvyöhykkeitä päivitettiin.
Ken tunnetaan miehenä, joka on ennen kaikkea sopeuttanut erilaisia hedelmä-, marja- ja pähkinäkasveja alueen ajoittain kovaan ilmastoon, jossa talvilämpötilat ovat usein –30C° pahemmalla puolella. Kenin nettisivuilta voit lukea tarkemmin kasvivalikoimasta ja hänen ajatuksistaan: https://www.greenbarnnursery.ca/
Saimme rennon vastaanoton, Agnis ja Ken rupesivat puhumaan erimaalaisista traktoreista. Puhetta tuntui riittävän, mutta itse vilkuilin hieman hermostuneena kelloa. Keskeytin ja kysyin Kenin herttajalopähkinöistä, joiden hinta hänen verkkosivuillaan oli suorastaan posketon. Ken kertoi istuttaneensa 1980-luvulla 5.000 herttajalopähkinän siementä tilalleen, joista jäljellä olivat kestävimmät, hänen “Taylor” -puunsa. Siemenet tulivat alunperin John Gordonilta ja Ernie Grimolta, Kanadan pähkinäpioneereilta, joista jälkimmäisen olimme juuri pari päivää aiemmin tavanneet. Kysyimme miten pähkinän herttamainen muoto oli siementaimissa toteutunut. Kenin mukaan noin 80 % jälkeläisistä tuotti herttamaisia pähkinöitä ja noin 20 % kantalaji japaninjalopähkinän muotoisia ovaaleja pähkinöitä. Kulosti lupaavalta, mutta tajusimme että ihmiset kokevat pähkinän muodon joskus subjektiivisesti, eikä mitään tarkaa kriteeristöä muodon ”herttamaisuudelle” ole tietääkseni missään olemassa, fiilispohjalla mennään.
Ken kirosi hetken oravia, jotka penkoivat pähkinöitä pihassa. Hän johdatti meidät kahden ison tynnyrin luokse joita peitti verkko ja paino. Tynnyreihin oli kerätty suojaan satoja litroja herttoja, joita saisimme ottaa mukaamme niin paljon kuin halusimme! Osa oli jo pitkällä mätänemisen tilassa ja työntäessäni käden syvemmälle, tunsin “herttakompostin” kuumuuden – oli kerättävä mukaan vain pintakerroksen pähkinöitä. Kerättyämme muutaman muovipussillisen “Taylor”-herttoja siirryimme hetkeksi tiluskierrokselle. Vakavasti sairaana ollut, jo yli seitsemänkymppinen, Ken ajoi edellä pienellä Kubota-traktorilla, me tarvoimme viidakkomaiseen tilaan perässä.
Olimme ruokametsässä. Joka puolella kasvoi jotain mielenkiintoisen näköistä, kastanjoita, köynnöksiä, omenapuita, marjapensaita, mustajalopähkinöitä. Päädyimme näkemään vain pienen rippeen tiluksista, joihin tutustuminen olisi vaatinut koko päivän. Näin siinä joskus käy. Saimme kuitenkin kysellä mm. mustajalopähkinän kasvatuksesta ja pääsimme maistelemaan erinomaisia nashi-päärynöitä ym. herkkuja, joiden siemeniä saimme myös mukaamme.
Mustajalopähkinät Ken kertoi istuttaneensa niitä aikoinaan 2–3 jalan välein (60–90cm) ja 10 jalan (3m) rivivälein. Nyt monessa oli noin 12m oksaton runko ja pieni latvus. Näimme erityisen satoisan puun (kuvassa), jonka lehdet olivat jo pudonneet, samoin iso osa pähkinöistä. Keräsimme tästä puusta säkillisen Suomeen vietäväksi. Puuhun jäi vielä satoja pähkinöitä, jotka olivat kuivan ja kuuman kesän jäljiltä tavanomaista pienempiä.
Kenin ihmepuihin kuuluvat myös Taylor-manteli, josta emme valitettavasti saaneet siemeniä, koska Ken tarvitsee ne kasvattaakseen taimia myyntiin. Tilalta löytyy myös terve amerikanjalopähkinäpuu, yleensähän nämä ovat kaikki nykyään taudinlyömiä. Paljon jäi näkemättä, mutta meitä kutsuivat nyt kaupungin iltapäiväruuhkat ja synttärijuhlat Hardy Fruit Tree -taimistolla Montrealin kylmällä pohjoispuolella.