 Salmenrannan syötävä metsäpuutarha Laitilassa. Syötävä metsäpuutarha eli hyötymetsäpuutarha on kerroksellinen ja lajirikas kotipuutarha, joka jäljittelee metsäekosysteemin toimintaperiaatteita hyötymetsäpuutarha tuottaa ruokaa ja muita hyödykkeitä sekä parantaa samanaikaisesti ympäristön tilaa. Kyseessä ei kuitenkaan ole puutarha metsässä, vaan ennemminkin puutarha, joka toimii kuin metsä. Kuten nimestä voi arvata syötävä metsäpuutarha koostuu pääosin hyötykasveista: ruokaatuottavista puista, -pensaista, -köynnöksistä sekä monivuotisista ruohovartisista lajeista. Mukaan istutetaan usein tukikasveja, jotka hoitavat puutarhan eri toimintoja kuten lannoitusta ja tuholaistorjuntaa, houkuttelevat pölyttäjiä sekä parantavat mikroilmastoa. Kasvillisuus on pääosin monivuotista ja se kasvaa toistensa lomassa, osittain toistensa päällä – aivan kuten luonnossakin. Hyötymetsäpuutarhan olemus ja rakenne hahmottuvat miettimällä luonnollista metsänreunaa tai entisaikojen hakamaita, joissa kasvoi harvakseltaan puita sekä erilaista niittylajistoa. Metsänreuna on usein lajirikas, parhaimmillaan valoisa, mutta suojaisa eli juuri sellainen, jossa useimmat satokasveistakin viihtyvät. Intiassa, Indonesiassa ja Keski-Amerikan maissa alueilla hyötymetsäpuutarhat ovat yleisiä ja tarjoavat ihmisille elämisen ehtoja ravinnon, lääkkeiden, rehun, polttopuun ja muiden kotitalouden raaka-aineiden muodossa. Mutta, kuinka hyvin eteläisiä puutarhamenetelmiä voidaan soveltaa Euroopassa, saatika pohjoisella havumetsävyöhykkeellä saakka? Forest garden saapui Eurooppaan 1970–80-lukujen vaihteessa Pioneerina toimi britti Robert Hart, joka perusti muutaman aarin syötävän metsäpuutarhan tiluksilleen Englannin Shropshireen. Monivuotisten hyötykasvien kerroksellista viljelyä alettiin sen jälkeen kokeilla muuallakin lauhkean kasvillisuusvyöhykkeen alueella. Tällä hetkellä hyötymetsäpuutarhat elävät aikamoista nousukautta ja voidaan jo puhua liikkeestä, jonka piirissä istutetaan puita pelloille, kokeillaan lämpenevään pohjolaan soveltuvaa uutta lajistoa ja hyödynnetään luovasti satoa. Suomessa lajisto ja ilmasto ovat lämpenemisestä huolimatta edelleen erilaiset kuin eteläisemmässä Euroopassa, saatika sitten päiväntasaajalla. Eli miten homma toimii täällä? Ja eikö tavallinen kotipuutarha omenapuineen ja marjapensaineen jo muistuta aika paljon syötävää metsäpuutarhaa? Suomeen ulottuvat kokeilut alkoivat 2000-luvun alun tienoilla. Etelän maista poikkeavat valo-olosuhteemme, puustoinen maisema sekä tietynlaisen metsäläiskulttuurin ajallinen läheisyys tarjoavat todella mielenkiintoisen lähtökohdan uusille metsäpuutarhureille. Suomessa olemme tätä kirjoitettaessa kokeiluvaiheessa, jossa kehitetään pohjoisen hyötymetsäpuutarhaviljelyn tapoja yhdistelemällä tuttua puutarhalajistoa ja paikallisia hyötykasvien käyttöperinteitä, uusiin kasveihin. Aika näyttää millaisiksi viime vuosina perustetut suomalaiset syötävät metsäpuutarhat kehittyvät ja millaisin asteikoin niiden toimivuutta tulevaisuudessa arvioidaan. Jo nyt voidaan kuitenkin sanoa "matkan olevan tarkoitus"... Takapihan puutarha on erinomainen lähtökohta syötävälle metsäpuutarhalle Lisäämällä monivuotisten kasvilajien määrää ja lajistoa sekä vähentämällä nurmikon osuutta edetään kohti ekosysteeminä toimivaa lajirikasta puutarhaa. Tällaisia omavaraisempia pihoja istuttamalla luomme uutta kulttuurimaisemaa ja kestävän elämäntavan oppimisympäristöjä, jotka auttavat luontokadon ja ilmastonmuutoksen torjunnassa ja niihin sopeutumisessa.  Artikkelini Kotipuutarha-lehdessä 2/2022.
1 Comment
|
RSS Feed