Luentokausi alkaa pian!

Puhun tänä vuonna pähkinöistä ja syötävistä metsäpuutarhoista mm. messuilla ja yhdistysten tapahtumissa. Kaikki avoimet luentoni ja kurssini löydät tapahtumasivulta.

Vedän molemmista aiheista kesällä myös 1–2 päiväisiä kursseja, joihin voit ilmoittautua verkkokaupan kautta www.pähkinämies.fi

Tervetuloa mukaan!

Olen nähnyt pähkinäpensaita useammassa maassa, niin viljeltynä ja kuin villinäkin, mutta reissu Tanskaan opetti kyllä uutta. Egebjerg Nøddegård -tilalla “pensaat” olivat kaksirunkoisia, matalia ja käkkyräisiä kuin vanhat omenapuut!

Pensaat 1970-luvulla istuttanut henkilö on selvästi saanut oppinsa Englannin Kentistä, jossa hasselpähkinää on perinteisesti viljelty tähän malliin, jossa suurin osa vesoista on poistettu ja pensaseen on jätetty vain muutama runko, joista lähtevät oksat on pidetty vuosittaisilla leikkauksilla kurissa. Syynä kasvutapaan on ainakin se, että pähkinäsato on helppo kerätä matalasta pensaasta käsin. Egebjerg Nøddegårdin pääviljelylajike, pitkien suojalehtien peittämä ‘Lambert’s Filbert’ -hasselpähkinä on myös Kentin alueen klassikko (syn. ’Kent Cob’), jota käytetään perinteisesti tuoreena ja myydään suojalehdissään. Tällöin käsinpoiminta on ainoa vaihtoehto, sillä tuore pähkinä ei varise maahan, eikä varsinkaan pitkistä suojalehdistä. Tuoretta pähkinää pidetään paikoin herkkuna, sen suutuntuma on rapea ja maku varsin “epäpähkinäinen”. Itse arvostan kuitenkin enemmän kuivattua pähkinää johon on kehittynyt tyypillinen hasselpähkinän aromi.

Tilan pähkinäpensaat, nelisen hehtaaria, on istutettu 1978. Nykyiset omistajat Ida ja Malte Christoffersen perheineen eivät tilan 2021 ostaessaan omanneet aiempaa kokemusta pähkinöiden viljelystä. He tekivät kaupat ensisijaisesti komeasta ruokokattoisesta maalaistalosta ja maista, jossa voisivat pitää eläimiä (lampaat, kanat, ankat, koirat) – pähkinät tulivat kaupan päälle. Tilan entinen omistaja, psykiatri ja sivutoiminen pähkinäfarmari, Svend Thordsen antoi uusille omistajille kattavat ohjeet pensaiden hoitoon. Nuoripari päätti kuitenkin päivittää viljelyn luonnonmukaisempaan suuntaan, joten kemialliset lannoitteet ja myrkyt jätettiin pois. Tila ei kuitenkaan ole luomusertifioitu, eivätkä Ida ja Malte hae maataloustukia.

Vierailin tilalla sumuisena päivänä 3. maaliskuuta. Pähkinäpensailla oli kukinta vielä käynnissä, mutta hedekukkien osalta jo selvästi loppuvaiheessa. Isäntäpari oli hoitanut pensaiden vuosittaisesta leikkauksesta valtaosan jo helmikuussa. Osa oli kuitenkin jätetty vierailuani varten leikkaamatta, näiden pensaiden tyvistä vesoi jopa parimetrisiä piiskoja, joita Malte nyt alkoi raivaussahalla ja sähkösaksilla katkomaan. Leikkuun jälkeen paljastui pensaan viljelymuoto: kaksi jalanpaksuista runkoa, josta lähti useampia ranteiden ja sormien paksuisia oksia sekä vielä hennompia oksia, joissa hede- ja emikukat olivat. Alkuvuosina pensaat olivat kuulemma nelirunkoisia, mutta edellinen omistaja vähensi runkomäärän kahteen, jotta riviväleissä pystyi liikkumaan paremmin. Pensaan, tai kyllä nämä enemmän puuta muistuttivat, yleisilme oli avoin ja leveä. Voin kuvitella, että pähkinöitä kehittyisi valoisiin puihin runsaasti.

Hoidettuja pensaita on 3,5 hehtaarin alalla 1500, lisäksi aiemmin hevosten laitumena käytetyllä lohkolla on 400 pensasta, jotka ovat olleet leikkaamatta jo toistakymmentä vuotta. Nämä pensaat ovat alkaneet muistuttaa villiä pähkinäpensasta: ne olivat tiheitä, kymmenistä rungoista muodostuneita ja kuutisen metriä korkeita. Suojetun latvuskerroksen alla alla kasvoi lähinnä vuohenputkea ja joitain kevätkukkijoita. Viljelyajasta muistuttivat pari metristä, paksua runkoa kunkin pensaan tyvessä.

Leikattujen pensaiden luona tunnelma oli avara ja pensaiden välistä pääsi aika hyvin kulkemaan. Lampaat laidunsivat yhdellä lohkolla ja hoitivat kuulemma kiitettävästi tyvivesojen poistoa kasvukaudella. Talviaikaan lampaat (7 kpl) eivät kuulemma sovi viljelmille, koska ne saattavat purra runkojen kuorta jos muu ravinto on vähissä. Ida ja Malte hyödynsivät myös kanoja (40 kpl) viljelyssä, ne nimittäin syövät syksyllä kuoriutuvia pähkinäkärsäkkään (Curculio nucum) toukkia innolla. Kanojen jäljiltä osa lohkoista oli myös lähes ruohottomia. Kanattomilta lohkoilta ruohon ajettiin 3–4 kertaa kauden aikana. Ensimmäinen kerta huhtikuussa. Toukokuussa ei voinut kuulemma leikata, koska metsäkauriiden vasat piileskelevät pensaiden alla heinissä. Ruohonleikkuri on traktorilla vedettävää mallia ja se silppuaa samalla pensaiden väliin jätetyt, alkuvuonna leikatut, oksat. Omistajapariskunta ei ole kokenut pähkinäkärsäkästä isoksi ongelmaksi. Pähkinöihinkin iskevät sienitaudit (Monilinia spp.) eivät myöskään ole aiheuttaneet isompia ongelmia, ehkä pensaiden harvennus nelirunkoisista kaksirunkoisiksi on auttanut, koska ilma kiertää nyt viljelmällä paremmin ja kuivattaa pensaita sopivasti.

Egebjerg Nøddegårdin viljelylajikkeena on ‘Lambert’s Filbert' ja pölyttäjänä ‘Cosford’. Sitä on noin joka viides pensas ja sen annetaan kasvaa korkeammaksi (4 m), jotta tuuli levittäisi paremmin siitepölyä ympärille. 'Lambert’s Filbertit' pidetään alle parimetrisinä, jotta sadonkorjuu onnistuu käsin pensaista poimimalla. 'Lambert’s Filbert' sopii hyvin tuoremyyntiin, sen suojalehdet ovat pitkät ja koristeelliset, kuin avattava pakkaus itsessään. Satoa tuli 2023 3–4 tonnia, kuorineen punnittuna, lisäksi itsepoiminta-asiakkaiden keräämä sato. Itsepoiminta-asikkaat keräävät satoa alkusyksystä ja se hinnoitellaan kuorineen ja suojalehtineen 6 €/kg. Ravintoloillekin myydään pähkinöitä, varsinkin loppusyksyllä, koska huonot pähkinät putoavat maahan mitä pidemmälle kausi etenee eli syksymmällä poimittujen laatu on parempi. Ravintolat maksavat moninkertaisen hinnan pähkinöistä.

 Fynin saarella sijaitsee myös Lars Westergaardin taimisto ja pähkinäviljelmä, josta löytyy lukuisia kiinnostavia lajikkeita myös Suomessa kokeiltavaksi.

Lars on pitkän linjan taimistomiehiä ja kuulemma unelmatyössään. Hän valmistui alalle jo 80-luvulla ja juhli vierailuni aikaan 65-vuotispäiviään. Kuten monien pidemmälle ehtineiden taimistomiesten (jostain syystä ne ovat kai aina miehiä), on Larsinkin kiinnostus siirtynyt yhä enemmän ja enemmän kasvinjalostukseen. Hän tekee vuosittain useita kontrolloituja pölytyksiä erilaisilla pähkinäpensas-, jalopähkinä-, ja kastanjalajikkeilla ja -kannoilla. Tanskan ilmaston voisi kuvitella olevan erinomainen niin saksanpähkinöiden kuin hasselpähkinöidenkin viljelyyn, haasteita kuitenkin on ja Larsin mukaan tärkein tavoite jalostustyössä on terveys. Monet mannerilmastosta peräisin olevat saksanpähkinäkannat esimerkiksi kärsivät lauhkeassa ja usein kosteassa meri-ilmastossa erilaisista sieni- ja bakteeritaudeista. Myös alkuvuoden vaihtelevat lämpötilat vaikeuttavat viljelyä, sillä halloja esiintyy usein pähkinäkasvien kukinta-aikaan ja sen jälkeen aina toukokuulle saakka. Myöhäinen lehteentulo onkin jalopähkinöiden osalta hyvin tärkeä ominaisuus Tanskassa.

Westerraard Planteskole tuottaa lähinnä erilaisten vartettujen pähkinälajikkeiden paljasjuurisia taimia. Niitä lähetellään maaliskuussa ja marraskuussa ympäri Eurooppaa, idea on siis lähettää taimet ennen lehteen tuloa tai lehtien pudottua, jolloin ne voidaan postittaa ilman multaa ja ruukkuja. Elokuun alussa alkava astiataimimyynti taimitarhalla on kolmas sesonki.

Tilalla on myös 1,3 hehtaarin pähkinäviljelmä, jossa kasvaa turkinpähkinälle (Corylus colurna) vartettuja yksirunkoisia hasselpähkinöitä rivivälillä 6 m ja taimivälillä 3,5 m. Päälajikkeena on Egebjergistä tuttu 'Lambert's Filbert', tosin ulkomuodoltaan ne ovat aivan eri näköisiä, korkeita ja optimoitu koneelliseen poimintaan. Pölyttäjäpensaita on pitkin tilaa, mutta 'Lambert's Filbert' -rivien välissä on yllätys – peikonpähkinäpensas 'Contortaa' vartettuna turkinpähkinälle. Kyseinen kippuraoksainen lajike kukkii myöhään, ja kuten olen omalla tilallanikin huomannut on myöhään kukkivasta pähkinäpensaan siitepölystä yleensä vajetta kun kasvatetaan viljelylajikkeita.

Mielenkiintoisia lajikkeita löytyy paljon lisää ja jalostustyön alla oleville taimille on varattu oma suuri lohkonsa. Erityisesti niin sanotut "Trazel"-puut ovat Larsin sydäntä lähellä. Niillä tarkoitetaan turkinpähkinän ja euroopanpähkinäpensaan risteymiä (Corylus × colurnoides) ja risteymien takaisinristeymiä jommankumman lajin kanssa. Näitä risteymiä syntyy luonnossa hyvin harvoin, mutta osaavissa käsissä niiden luominen onnistuu paremmin. Emona kannattaa tällöin käyttää turkinpähkinää, jonka emikukat pölytetään euroopanpähkinäpensaan siitepölyllä. Risteymä on usein puumainen, yksirunkoinen, eikä tee juurikaan tyvivesoja, jolloin leikkaustyö vähenee. Trazel-lajikkeita ovat mm. 'Morrisoka', 'OSU20', 'Farris 88Q' ja 'Dundee'. Näiden pähkinät ovat usein perineet turkinpähkinältä paksuhkot kuoret, jotka ovat toisaalta vastustuskykyisempiä pähkinäkärsäkästä vastaan, toisaalta paksu kuori vähentää syötävän osuutta. Trazel-pähkinöiden maussa ei useinkaan ole sitä aromia, jota olemme hasselpähkinöiltä tottuneet odottamaan, mutta niiden hyvä puoli on se etteivät ne kuivuessaan juurikaan kutistu, toisin kuin pähkinäpensaan hasselpähkinät.

Turkinpähkinää Lars käyttää laajasti perusrunkona kaikenlaisille hasselpähkinälajikkeille. Lajilla on paalujuuri, joka parantaa sen kuivuudenkestoa ja riittävä vedensaanti on hasselpähkinäntuotannossa pullonkaula etenkin kuivina kesinä. Jalopähkinäpuolella tavallisin perusrunko on amerikkalainen laji mustajalopähkinä (Juglans nigra), joka myös tunnetaan vahvasta paalujuurestaan. Sen pähkinä on paksukuorinen ja syötävä sisus usein pieni, mutta puuaineksen takia sitä viljellään Euroopassakin. Lajille vartetaan Westergaardilla niin saksanpähkinät kuin herttajalopähkinätkin. Mielenkiintoinen on risteymä (Juglans × intermedia), jossa on niin musta- kuin saksanpähkinääkin. Tällaisia hybrideitä on nimetty lajikkeiksikin, niistä parhaana pidetyn 'Dooley 69E':n pähkinä aukeaa kuin ohutkuorinen saksanpähkinä, eikä syötävä sisus kutistu kuivattaessa, vaan täyttää kuoren erinomaisesti.

Westergaard Planteskole on harvoja taimistoja, joilta saa niin sanottuja Loiko-saksanpähkinöitä eli Valko-Venäjältä peräisin olevia, Ove Johanssonin 2000-luvun alussa Ruotsiin tuomien puiden taimia, vartettuina. 'Loiko #6' on Larsin suosikki ja puu näytti todella mallikkaalta ja oli kuulemma hyvin terve. Sen sijaan 'Loiko #1', jonka Ove valitsi taimipenkistä suosikikseen, tulee kyllä aikaisin satoikään, mutta tuhlaa energiaansa ylenpalttiseen kukintaan, josta ei kuitenkaan seuraa isoa pähkinäsatoa.

Lajikkeita, erikoisuuksia, tarinoita ja vinkkejä tuli visiitillä valtavasti. Katsotaan muutaman vuoden kuluttua mitä tuliaistaimille kuuluu, ainakin varttamisjälki oli niissä huippuluokkaa ja perimä mitä kiinnostavinta!