Kokemuksia nuorien saksanpähkinäpuiden kasvattamisesta

Hyvää juhannusta 2022 – vanhimmassa saksanpähkinäpuussani (korkeus 1 m) on ensimmäinen raakile näkyvissä!

Tosin oli siellä sellainen viime juhannuksenakin, taimen kukkiessa ensimmäistä kertaa, mutta raakile putosi kesäkuun lopulla. Miten on, olisikohan pölytys onnistunut tänä vuonna paremmin ja satoa tulossa?

Sain tuon ensimmäisen saksanpähkinäni vastaitäneenä taimena toukokuussa 2017. Ruotsalainen kaverini Philipp toi sen tuliaisena, kymmenensenttisenä nysänä, tutustuessaan syötävään metsäpuutarhaani. Pidin taimea kuukauden pari kotona ikkunalaudalla, sillä tiesin sen tarvitsevan lämpöä, jota kevätkesä ulkona ei vielä soisi. Heinäkuulle tultaessa olin löytänyt mökkitiluksilta Laitilasta suojaisan, valoisan ja hieman ympäristöään korkeamman kasvupaikan taimelle.


Onnistumisen edellytykset

Aluksi voimme unohda hetkeksi puuvartisten kasvien menestymisvyöhykkeet, paikkakunnat ja talvien minimilämpötilat. Tärkeimpiä asioita ovat pienilmasto ja maaperä, jossa saksanpähkinää kasvatetaan sekä taimen geneettiset ominaisuudet. Jos nämä asiat ovat optimaaliset kannattaa lajia kokeilla ainakin ykkös-, kakkos- ja kolmosvyöhykkeillä, ehkä nelosellakin.

Suojainen mutta valoisa ja lämmin kasvupaikka, on keskeinen lajin menestymisen kannalta, pellolla sitä ei voi Suomessa kasvattaa, eikä myöskään metsän pimennossa. Saksanpähkinä sopii oivallisesti syötävään metsäpuutarhaan, jossa muu puusto tarjoaa suojaa tuulelta ja hallalta. Myös kaupunkien isommilta kerrostalopihoilta voisi löytyä hyviä istutuspaikkoja, joissa kasvukauden lämpösumma on ympäristöä korkeampi. Suoraa auringonvaloa tulisi aluksi olla ainakin muutama tunti päivässä, isommilla taimilla enemmän. Riittävä valo ja lämpö saavat taimen tuleentuumaan kunnolla eli kypsyttämään vihreistä versoistaan puuta, joka kestää tarvittaessa ne kolmenkympinkin talvipakkaset.

Juhannukseen 2022 mennessä olen istuttanut 17 saksanpähkinän taimea omille tiluksilleni ja muutaman muualle. Noista omista viitisentoista on istutettu parin kuukauden ikäisinä, siis melkein heti itämisen jälkeen ulos. Puolet näistä ovat kesän 2022 istutuksia, lopuilla on jo ainakin kolme ulkotalvea takanaan. Kaikki taimeni ovat elossa ja suurin osa ihan hyvässä kasvussa. Tämän perusteella saksanpähkinät tuntuvat pärjäävän oikein hyvin Varsinais-Suomessa. Kasvukaudet ovat tosin olleet viime vuosina pitkiä ja lämpimiä, eikä talvisin olla menty –28 °C asteen pahemmalle puolelle. Ilmastomme lämpeneminen parantaa saksanpähkinän ja muiden uusien puuvartiskasvien menestymistä Suomessa – kokeile!

Saksanpähkinät kannattaa periaatteessa istuttaa hieman suurempina kuin kahden kuukauden ikäisinä, eli vuosi + kaksi kuukautta olisi parempi vaihtoehto. Nyrkkisääntö on, että mitä nuorempi taimi sen arempi sen on. Omalla kohdallani, kellarittomana ja kasvihuonettomana on ollut helpompaa laittaa taimet juhannuksen tienoilla ulos maahan, kuin kuskata niitä talveksi kavereiden kellareiden tukkeeksi. Olen kuitenkin antanut taimille lämpimän alun, kylvänyt ne huhtikuun puolivälissä sisälle, jolloin toukokuun alkuun mennessä itäneet pähkinät ovat saaneet vähintään seitsemän viikon sisäkasvatuksen ja sen tuoman lämpösummakertymän (15 °C/vrk x 49 vrk = 735). Istutus juhannuksen aikaan takaa, ettei hallakelejä enää ole ja juurtumisaikaa on vielä monta kuukautta edessä. Näillä eväin ja yhdessä lämpimän kasvupaikan avulla ovat kaikki nämä taimet pärjänneet ensimmäiset talvet. Talvisuojia, pakkaskankaita tai muuta sellaista en ole taimilla käyttänyt.

Maaperä voi ratkaista taimen selviytymisen. Sen on oltava läpäisevää, eikä vesi saa olla liian lähellä maan pintaa, samalla sen tulisi olla syvämultainen ja ravinteikas. Paikka jossa keväiset sulamisvedet seisovat pitkälle toukokuuhun ei ole sopiva, sen sijaan kuivempi rinne, penkka tai muu kohta, jossa vesi poistuu alaspäin toimii paremmin. Saksanpähkinän sanotaan kestävän paremmin kuivuutta kuin muut Juglans-suvun lajit. Talven 2021-2022 routa oli syvä ja pitkäkestoinen. Joulukuun 2021 alussa –22 °C pakkanen jäädytti maan ennen lumentuloa ja kunnon talvi paksuine lumieristeineen piti sen jäässä huhtikuun loppupuolelle. Moni valitteli keväällä kasvimenetyksiä, eivätkä kaikki omat saksanpähkinäni lähteneet kasvuun sieltä mihin syksyllä jäivät, jokainen sentään melko läheltä päätesilmua. Syväjuurinen saksanpähkinä voi kasvaa Suomessa 10 metriseksi, miksei suuremmaksikin puuksi jos kasvupaikka on syvämultainen, ravinteikas ja sopivan kostea.

Saksanpähkinä on typenrakastajan maineessa, mutta talvenkeston kannalta on syytä olla aika varovainen lannoituksessa. Joskus houkuttelisi kipata kanankakkaa noiden nuorien latvusten alle keväisin. Laitan kuitenkin vain pari tosi pientä istutuslapiollista, jottei kasvu mene ylikierroksille ja versot “kärähdä” talven aikana. Lajin vuosikasvu on alussa hidasta kun taimi keskittyy juuriston kehittämiseen, 10–20 senttiä vuodessa on ihan hyvä mitta parina ensimmäisenä vuonna. Ota siis rauhallisesti typpilannoituksen kanssa. Voi olla turvallisinta havainnoida ensimmäiset vuodet kasvua. Mikäli kasvupaikka on tuore, eikä kasvu rupea kolmen vuoden jälkeen yhtään kiihtymään voisi keväisin antaa latvuksen alle ja laidoille hieman kanankakkaa ja jatkaa havainnointia.

Saksanpähkinän menestymisessä jokeri on taimen alkuperä ja lisäyslähde. Mistä taimen sisältämät geenit ovat kotoisin ja onko se sopeutunut levinneisyysalueen lämpimille vai kylmille seuduille? Suomessa kokeillaan yleensä Itä-Euroopassa kasvavien saksanpähkinäpuiden siemenistä kasvatettuja taimia, mutta on joku Iranista ja Italiastakin tuonut pähkinöitä ja kasvattanut niitä jo useamman vuoden. Omat taimeni ovat pääasiassa valkovenäläistä ja latvialaista perua, entisen Neuvostoliiton kasvinjalostajien tarkkailussa valikoituneiden puiden pähkinöistä peräisin, näillä on paljon paemmat mahdollisuudet menestyä lyhyessä kasvukaudessamme kuin vaikkapa Ranskasta tuodulla kasvimateriaalilla. Valko-Venäjän jalostustyöstä kerron tarkemmin kirjassani Pähkinöitä omasta puutarhasta (Into Kustannus 2021), mutta sen verran tässä, että kyllähän se kylmänkesto on ollut tärkeä ominaisuus saksanpähkinänkin kohdalla.


Vuosien projekti ja välietapit

Satoikä koittaa sitten joskus, sitä ennen on pidettävä taimi hengissä ja saatava se kasvamaan usemman vuoden ajan. Kukinta koitti omalla esikoispuulleni ihmeellisesti jo reilun neljän vuoden iässä, yleensä sen aika on vasta myöhemmin. Mikä tahansa kukinta ei kuitenkaan vielä riitä, sillä saksanpähkinässä tulisi olla emikukkien lisäksi myös siitepölyä levittäviä hedekukkia. Tuo oma vanhin taimeni teki aluksi, kesakuussa 2021, pelkkiä emikukkia, tänä vuonna myös yhden hedekukan. Tämäkään ei vielä riitä, sillä useimmat jalopähkinät ovat niin sanotusti aikaisheteisiä, eli hedekukat kukkivat ennen emikukkia. Emikukat jäävätkin pölyttymättä jos siitepölyä ei ole tarjolla emikukan ollessa vastaanottavaisessa vaiheessa. Vanhemmilla saksanpähkinäpuilla kukkia on jo niin paljon, että emi- ja hedekukinta yleensä limittyy hieman ja pähkinöitä tulee. Ristiinpölytys toisen saksanpähkinän kanssa parantaa mahdollisuutta limittyvään kukintaan ja sadontuottoon. Osa saksanpähkinän emikukista voi kuitenkin olla apomiktisia, jolloin hedelmöittyminen on mahdollista kokonaan ilman siitepölyä. Tällainen ominaisuus on arvokas, muttei kovin yleinen. Lähellä kasvavat muut jalopähkinälajit voivat myös pölyttää saksanpähkinän mikäli kukinta osuu samaan aikaan.

Ja sitten, kun kaikki edellä mainittu on kohdallaan ja ensimmäinen saksanpähkinäraakile killuu taimessa on aika harjoittaa puutarhanhoitoa ja hoitaa taimen ympärille suojaverkko ja sen juurille ekstra-annos vettä parantamaan satopotentiaalin todellistumista. Sitten vaan koitetaan unohtaa syksyinen sadonkorjuuaika ja keskitytään nauttimaan lyhyestä kesästä, eikä anneta mahdollisesti tippuvan raakileen pilata sitä.

Lokakuussa on toivottavasti aika saada palkinto. Silloin nähdään, onko pähkinä ehtinyt kypsyä ja onko se hyvin täyttynyt. Onko se iso, pieni, paksukuorinen, ohutkuorinen, maukas, karvas ja mitä muuta? Pientä henkseleiden paukuttelua voi tässä kohtaa kenties harjoittaa ja kevyttä sometusta merkkipäivän kunniaksi. Sitten alkaakin tulevien satovuosien odotus ja toisten taimien satoiän odotus. Mutta eikös se niin ole, että ihminen tarvitsee jotakin positiivista odotettavaa tulevaisuudelta?