Tuumailua villivihanneksista ja niiden paikasta elämässä

Keväinen villivihannessalaatti

Oman villivihannespolkuni lähtökohtana oli oivallus: “Ilmaista superfoodia läheltä!” Havahduin järkeenkäyvän, lähes käyttämättömän ja hyvää tekevän resurssin ulottuvilla oloon ja ryhdyin keräämään ja syömään sitä.

Avataan tätä hieman. Olin havahtuessani (ja olen edelleen) kiinnostunut elämäntavasta, jossa vapaa-aikaa on runsaasti ja voin viettää sitä luonnossa, ihannoin omavaraisuutta ja siihen kykeneviä. Halusin myös syödä terveellisesti ja elää kohtuullisesti, toisin sanoen pienillä tuloilla ja menoilla. Villivihanneksien kerääminen tuntui siis hyvältä idealta. Keräily on nautinnollista löytöretkeilyä, uppoutumista moniaistiseen luonnossa olemiseen ja irrottautumista liiallisesta ajattelusta. Se on aivan selvästi lääkettä istumiselle sekä lepoa käsitteellisen ajattelun ja informaatioähkyn aikaansaamaan “päässä olemiseen”. Ihminen on luonnostaan keräilijä.

En oikein ole koskaan löytänyt kokkailun iloja siinä mittakaavassa kuin moni muu. Käytän kuitenkin villivihanneksia lähes päivittäin, paradoksaalista kyllä eniten talvella. Villivihannesten keittiökäyttöni on ravintolisämäistä, käytän muutamaa kasvilajia arkiruoan terveellistäjänä, en tosiaankaan maun tai jännittävien ruokaluomusten vuoksi. On helppo heittää kuivattua maitohorsmanlehteä jauheena aamusmoothien sekaan tai muhennokseen. Samaan tarkoitukseen käytän pakastettua vuohenputkea, kuusenkerkkää sekä kuivattua nokkosta. Kun tietää niiden hyvät ravintoarvot niin mieleen tulee sellainen itsekerätyn ruoan arvostus ja tyytyväisyys. Nautinto on tässä älyllistä, ei aistillista. Kaltaiselleni ihmiselle sopisikin hyvin puolisoksi ruokahifistelijä, sellainen jonka kanssa voisi keittiön ovella heittää hyvässä yhteisymmärryksessä ylävitoset ja todeta työnjaon ja taipumukset: “Mä kerään, sä kokkaat. Kohta syödään!”.

Itsenäisyyden tunne ja jonkinasteisen omavaraisuusfantasioinnin kanssa hykertely ovat mukavia olotiloja, jotka nostavat päätään ajatellessani kaapissani olevia kuivattuja lehtiä. Villivihannesten tunnistaminen luonnossa tuo tunteen ympäristöön liittymisestä – missä tahansa olenkin näen ympärilläni syötäviä kasveja, joskus jopa talvisin.

Syötäviä lajeja on satoja, niistä joitain kymmeniä on sellaisia oikeasti käyttökelpoisia arjen aineksia. Niin sanottujen selviytymiskasvien, eli pula-aikana pakon edessä syötäväksi kelpaavien lajien joukko on tosi laaja. Lista pitenee myös jos mukaan otetaan lajit joista saa vain hippusen verran syötävää vaikkapa vain pienen kukan sieltä ja toisen tuolta. Omia arjen kivijalkavillivihanneksiani ovat tuiki tavalliset maitohorsma, nokkonen ja vuohenputki. Niitä on helppo kerätä isoja massoja, koska ne kasvavat monesti laajoina ja runsaina kasvustoina sekä ovat helposti säilöttäviä ja käytettäviä. Erikoisuudet ja makujututkin ovat kivoja ja varsinkin kesällä on siistiä löytää makeimpien lajien kukkanuput, kauneimmat salaatinkoristeet ja yllättävät juomanmausteet. Kursseillani hairahdetaan välillä kauaskin ihan peruslajeista, usein myös syötävien koristekasvien puolelle. Lääkeyrtit ovat sitten ihan oma laaja maailmansa, johon en itse ole kovin perehtynyt taikka annan neuvoja. Koen, että luonnossa oleminen ja ikiaikaiseen keräilyperinteeseen liittyminen on itsessään hyvää tekevää ja sairastelua ehkäisevää puuhaa. Villivihannesharrastuksen voi aloittaa vaikka heti lukemalla ja katselemalla kasvien kuvia. Kevään tullen voi opetella pari kolme peruslajia sekä niiden tavallisimmat kasvupaikkatyypit, joista niitä voi löytää ja kerätä. Kokenneemman kaverin kanssa retki on antoisampi, ja kurssilla oppii aina uutta.

Kävin taannoin Moskovassa vetämässä pari villivihannesten ja selviytymiskasvien keräilyretkeä. Entisen Neuvostoliiton ja itäblokin maissa kasvien käyttöperinne on todella elävää ja rikasta, joten pääsinkin monessa tilanteessa oppimaan uutta.

---

Villivihannesten keräily:

Mitä?
- syötäviä luonnonkasveja
- etenkin nuoret (kiiltävät, miedot, pehmeät) versot, lehdet ja kukkavarret
- terveellistä, ekologista ja ilmaista lähiruokaa

Missä?
- puutarhassa (“rikkaruohoina”)
- rakennetussa ympäristössä
- “luonnommassa”
- missä tahansa kasvaa jotakin kasvaa siellä luultavasti myös syötäviä kasveja.

Milloin?
- kasvukaudella, joka on Etelä-Suomessa huhtikuu-lokakuu (teoriassa keräilyaika on maalis-joulukuu)
- säilöntä on tärkeää, jos haluaa käyttää villiksiä myös talvella
- touko-kesäkuu on parasta keräilyaikaa. Muulloinkin voi, mutta valikoima ja laatu heikkenevät monilla lajeilla alkukesän jälkeen.

Miksi?
- terveellisyys
- edullisuus
- ekologisuus -
- uusi näkökulma ympäristöön
- tekemistä kaupungissa ja kuuluvuuden tunnetta luovaa puuhaa.
- keräilyvietti
- vapauden tunne omavaraistelusta
- monipuolisempi ruokavalio ja uudet makumaailmat