Yksi kauden 2023 hauskimmista projekteista on ollut AhlmanEdun (Tampere) syötävän metsäpuutarhan perustaminen. Projekti alkoi suunnittelutyöllä keväällä 2022 ja on jatkunut kahden vuosittaisen viikonloppukurssin voimin. Kursseilla on ollut teoria- ja harjoittelupäivän lisäksi istutuspäivä, jonka aikana on laitettu maahan kymmenien syötävien kasvilajien taimia. Tässä muutamia kuvia kauden '23 varrelta Syötävän metsäpuutarhan paikaksi valikoitui Ahlmanin kartanon vanhan hedelmätarhan perimmäinen nurkka, jossa kasvaa päärynää, omenaa ja luumua jo valmiiksi. Paikka on lämmin, valoisa ja melko tuulensuojainen metsänreuna, jossa on viljelty jo entisen emäntäkoulun aikaan vihanneksia, oman tilan karjanlannan voimin. Maaperä on multavaa ja ravinteikasta. Paikka on monin tavoin ihanteellinen ja olemmekin istuttaneet puutarhaan vaateliastakin lajistoa, kuten saksanpähkinää, makeakirsikkaa, viiniköynnöstä, punamarjakanukkaa ja sarjahopeapensasta.
Keskeinen suunnitteluperiaate tässäkin metsäpuutarhassa on syötävien kasvien määrän lisääminen. Puuvartisia istutetaan jokaisella kurssilla, mutta etenkin perennojen avulla saadaan lajirunsautta kasvatettua ja nurmikon osuutta pikkuhiljaa vähennettyä. Olemmekin istuttaneet olemassaolevien hedelmäpuiden latvusten alle monenlaista syötävää mm. kuunliljoja ja minttuja, lisäksi aikaisia kevätkukkijoita ja syväjuurisia vahvoja katekasveja kuten hybridiraunioyrttiä ja imiköitä. AhlmanEdussa tarjotaan puutarha-alan toisen asteen koulutusta ja oppilaitos on edelläkävijä mm. maaperän ravintoverkkoa hyödyntävissä käytännön viljelysovelluksissa. Koulun vihannesmaa on toteutettu pysyvänä penkkiviljelmänä ja siellä käytetään itsevalmistettua bioaktiivista kompostia. Samaa "mustaa kultaa" käytämme myös syötävän metsäpuutarhan taimien istutuksessa, pussimultaa ei täällä tarvita. Raaka-aine kompostiin tulee Ahlmanin omalta nautakarjalta. Syötävän metsäpuutarhan istutus on monivaiheinen projekti, jossa suunnittelu ja istutus ovat vasta ensimmäiset askeleet. Taimia kastelevat Ahlmanin kesätyöntekijät ja taimet on toki suojattava myös tilusten runsaalta rusakkopopulaatiolta. Tervetuloa tutustumaan tai osallistumaan kurssille!
0 Comments
Leave a Reply. |
arkisto
February 2025
|